Maltaanmahti.net

HOK-Elannon Oluthuoneet-ketju, johon kuuluvat mm. Kaisla, Angleterre ja William K -ravintolat, täytti perjantaina 20 vuotta. Hyvinkään William K:sta alkanut ketju on nyt laajentunut Suomen suurimmaksi ketjuksi ja niittänyt mainetta, kuten Angleterren Cask Marque real ale -palkinto ja Kaislan Vuoden Olutravintola -palkinto. Juhliin en ehtinyt, mutta tapausta juhlistin tänään mainiolla oluella.

Lasissa oli nimittäin Kaislan hanasta löytynyt Mikkellerin Jackie Brown brown ale. Tämä vastikään oman ravintolansa avanneen tanskalaispanimon tuotos on väriltää tumman punertavanruskea, samea ja muodostaa vaaleanruskean, runsaan vaahdon. Tuoksussa erottuu aavistus pähkinää ja paahdetta, sekä kelpo ale-humalointia.

6% alkoholia sisältävät brittityylinen Jackie Brown on maultaan useita lajitovereitaan runsaampi. Monille brown aleille tyypillinen imelyys ja laihuus loistavat poissaolollaan, ja niiden tilalla on paahteista, runsasta mallasta, joka antaa juomalle myös aavistuksen makeutta. Taustalta erottuu humalointi, joka jää paahteen kanssa miellyttävän pehmeäksi loppumauksi. Mainio olut, joka määrittelee lajityyppiä uudestaan olematta kuitenkaan extreme, vaan pikemminkin session.

Pisteet: 4.4/5

Jenkkiviikot ovat tällä hetkellä Helsingissä käynnissä paitsi Pikkulinnussa, myös Olutkellari Helsingissä ja Maltaisessa Riekossa. Olutkellarissa on tarjolla mukavasti esimerkiksi Foundersin panimon tuotteita, joista eräs tunnetuimmista on Centennial India Pale Ale.

Founders Centennial IPA on kauniin kultaisen ja hieman punertavan värinen, ja vaahtoaa kohtuullisesti IPA:ksi. Hyvien jenkki-ipojen erääksi tunnusmerkiksi on noussut kukkea, raikas ja monimuotoinen aromi, ja tämä pätee myös Founders Centennialiin. Tämä humalalajikkeen nimeä kantava IPA tuoksuu samanaikaisesti lähes kaikelta hyvältä, miltä humala voi tuoksua: on hedelmäisyyttä, havumetsää, ruohoa ja sitrusmaisuutta. Kaikki tasapainossa ja erittäin herkullisina.

Maku toteuttaa samaa linjaa. Hedelmäinen ja vastaleikatun ruohon arominen maku on kivasti humalainen, kuitenkaan liioittelematta. Katkeroita oluessa on panimon ilmoituksen mukaan 65 IBU:a, mutta tämä ei tarkoita että niitä olisi liikaa. Ehkä 7,2%:n alkoholipitoisuus peittää hieman humalointia. Joka tapauksessa kokonaisuus on raikas, humalainen ja jopa lämmittävä. Kyseessä on tyylilleen uskollinen amerikkalais-IPA, joka toimii erinomaisesti rauhallisena sessio-oluena, ja miksei ruoankin kanssa. Ei ihmeellisyyksiä, vaan tasapainoa.

Mitä tulee muihin Foundersin oluisiin, joita Olutkellarissa on tarjolla, on joukossa yllätyksiä. Cerise-niminen kirsikkiviritys on kammottavan makea ja esanssinen, Breakfast Stout pelkkää kahvia (mikäs siinä jos tykkää) ja Curmudgeon ja Double Trouble keräsivät kiitoksia.

Pisteet: 3.7/5

Kotimaisilla pienpanimoilla menee lujaa, taantumasta huolimatta. Rohkeita, jopa kymmenien miljoonien investointeja tehneet pienpanimot ovat kovassa nousussa paitsi tuotantolukemien, myös myynnin osalta.

Pienpanimoliiton mukaan myynti kasvoi viime vuonna yli 50 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Tuotantomäärät nousivat samana aikana 3 miljoonasta litrasta 4,5 miljoonaan litraan, eli kasvua tuli tälläkin mittarilla noin 50 prosenttia. Monet panimot ovatkin uusineet ja laajentaneet tuotantokapasiteettiaan viimeisen vuoden aikana, ja myös uudet brändit, tuotemerkit ja ilmeet ovat tuoneet näkyvyyttä kotimaisille pienpanimoille. Kysyntä on moninpaikoin huomattavasti suurempaa kuin tarjonta, kuten Panimoravintola Huvilasta Malmgårdin kartanoon muuttaneen Malmgårdin panimon tuotteiden osalta.

Myös markettien ja pienenpien ruokakauppojen hyllyillä on alkanut viimeaikoina näkymään kotimaista pienpanimo-olutta, mutta monia tuotteita vaivaa edelleen katkokset toimituksissa ja ongelmat tuoreuden kanssa. Näistä syystä valikoimissa tuntuu usein olevan puutteita.

Pienpanimoalan kasvusta uutisoi Yle.fi.

St. Urho’sin keskiviikkona alkaneet portteri- ja stoutpäivät tarjoavat tummien pintahiivaoluiden ystäville huikeita juomia, hanaoluina. Ylisanat meinaavat loppua kesken näitä juomia maistellessa ja kuvaillessa, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Tein ahneuksissani pienen virhearvion, se myönnettäköön. Otin nimittäin ensimmäisenä Mikkeller Beer Geek Brunch Weaselia, joka on eräs monimuotoisimmista maistamistani oluista. Lisäksi oluen makuskaala on niin voimakas, että makuaisti turtuu, ja alkoholiakin siinä on ilmoituksesta riippuen kerrottu olevan joko 10,5% tai 10,9%. Joka tapauksessa olut on paksun mustaa, suhteellisen siirappimaista, eikä vaahtoa juuri lainkaan. Herkullinen tuoksu houkuttelee maistamaan, sisältäen mm. paahdetta, kahvia ja makeaa, ehkä suklaisuutta.

Maku onkin sitten erinomainen. Pehmeään ja voimakkaaseen, muttei liian dominoivaan paahteeseen peittyy alkoholi, mutta esiin nousee kunnon kahvimaisuus ja lievä makeus. Taustalla on muutakin, kuten aromaattista humalointia, lakritsia ja siirappia. Lopputuntuma on reippaan puraiseva, siinä on alkoholia, paahdetta ja jopa palaneisuutta, mutta juuri sopivasti ryhdistääkseen tämän muuten pehmeän imperial stoutin. Loistava olut, joka on samalla pehmeä mutta jykevä.

Seuraavaksi en uskaltanut ottaa näin paahteista, joten päätin ottaa Van Den Bossche Buffalo Belgian Stoutin. Olut on hiukan vaaleampaa, jopa ruskeahkoa. Tuoksu on makeahko, kuivahedelmän aromi tuntuu selkeänä. Maussa jatkuu samainen hedelmäisyys, paahde on kovin lievää, ja aavistus happamuutta on löydettävissä. Kombinaationa varsin raikas, makeus ei dominoi liikaa, ja antaa tilaa hiivaisuudelle ja jopa humaloinnille. Täyteläisyydestä tai sakeudesta ei tämän varsin epätyypillisen stoutin kohdalla voida puhua.

Makeanhappaman Buffalo Stoutin jälkeen halusin taas kunnon tanskalaista paahdetta, ja valitsin Ølfabrikken Porterin. Tämä kotimaassaan tölkeissä myytävä 7,5% portteri on melko mustaa, muodostaen kuitenkin vaaleahkon vaahdontyngän. Aromi on herkullisen paahteinen, mutta ei tarjoa sen laajemmin muuta. Messevä paahteisuus on myös maun merkittävin osatekijä, lisäksi on siirappista makeutta ja loppuun lievä palaneisuus. Ølfabrikkenin Porter on erinomainen lajityyppinsä puhdasverinen edustaja, jonka toivoisi tulevan myös Alkon hyllyille.

St. Urho’sin portteripäivät osoittivat jälleen paikkansa suomalaisten oluttapahtumien kirjossa. Hyvä palvelu yhdistettynä kohtuullisiin hintoihin ja loistaviin oluisiin on yhdistelmä, joka ei voi mennä pieleen.

Pisteet:
Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel 4.4/5
Van Den Bossche Buffalo Belgian Stout 3.5/5
Ølfabrikken Porter 4.2/5

Olen pohtinut pidemmän aikaa, mikä olut on Helsingissä Vanhan Kuppilassa tarjoiltava Hampus. Olut on tyyliltään selkeästi pils, mutta siihen agenttityö tyssääkin ilman nettiystävien apua. Nyt selvisi oluen taustalla olevat tekijät. Hampus on De Proefbrouwerijlta tilattu olut, jonka levityksestä vastaa Diamond, kuten monien muidenkin oluiden kohdalla. Millainen olut Hampus sitten on? Varsin hyvä, sanoisin.

Vaalean kultaisen värinen Hampus on kevyesti samea, ja varsin houkuttelevan näköinen. Vaahto on kohtuullinen ja jättää lievää pitsiä. Tuoksu on humalainen ja hieman hiivainen, kuitenkin selkeästi vaalean pohjahiivaoluen tuoksu. Maussa esiin tulee ensin maltaisuus, sitten hedelmäinen ja monimuotoinen humalointi, joka ei kuitenkaan tee oluesta liian katkeraa. Hedelmäisyys muuttuu loppupäässä jopa hieman havumetsäiseksi tai pihkaksi. Humalointia tasapainottaa todella lievä belgityylinen hiivaisuus.

Kaiken kaikkiaan Hampus lienee parhaita pilsnereitä, joita on tarjolla Helsingin keskustan ravintoloissa, ja ylipäätään kategoriansa vahvimpia. Mikään tässä oluessa ei ole äärimmäistä tai mahtavaa, mutta piirteiden hieno tasapaino tekee Hampuksesta mainion juoman. Vanhan Kuppila saa olla ylpeä hanaoluestaan.

Pisteet: 3.8/5

God save the queen. Kirjoitin vasta eilen uudesta maailman vahvimmasta oluesta, saksalaisen Schorschbräun Schorschbock 40%:sta. Tänäaamuna olikin siis melkoinen yllätys huomata BrewDogin blogista, että vastine on jo saatu aikaan. Skottipanimo ei alistu saksalaisikeeseen, vaan vastaa humoristisesti nimetyllä Sink The Bismarck! -oluella, jossa on peräti 41% alkoholia.

Taistelu on ylittänyt järkevyyden rajat jo prosenttien ylittäessä 16:n, mutta äärimmäisyysharrastajat saavat taas uutta herkkua. Sink The Bismarck! on panimon mukaan “nelois-IPA”, jossa humalointia on neljä kertaa enemmän, ja jonka alkoholipitoisuus on saavutettu nelinkertaisella pakastustislauksella. Kamppailun brittiosapuoli operoi nyt siis klassisen brittityylin vahventeella, kun taas saksalaiset käyttävät perinteistä germaanista bock-tyyliä.

Menetelmät, joilla oluet saadaan näihin vahvuuksiin, ovat erikoisia. Yksinkertaistaen kyse on siis oluen jäädyttämisestä, jolloin vesi jäätyy ennen alkoholipitoista osuutta, ja voidaan ‘kuoria’ pois, ja jäljelle jää vahvempi olut. Olutharrastajat ovat käyneet keskustelua, onko tässä kyseessä enää olut, vai pikemminkin uusi alkoholijuomien laji, jäädytystisleet. Ongelmana on, että jäädyttämällä valmistettuja oluita ei voida kokonaan rajata pois perinteisestä kaanonista, sillä Saksassa on valmistettu ns. eisbock-oluita tällä menetelmällä pitkään. Eri asia on, kaipaako kukaan tällaisia maltaisia alkoholipommeja.

Tapansa mukaan BrewDogin hörhöt ovat laatineet oluelle kreisin mainosvideon.

Sink the Bismarck! from BrewDog on Vimeo.

Nokittelu brittien ja saksalaisten välillä jatkuu. Skotlantilainen BrewDog julkaisi loppusyksystä Tactical Nuclear Penguin -nimisen oluen, jossa alkoholia on huimat 32 tilavuusprosenttia. Tämä silloin maailmaan vahvin olut on nyt menettänyt kunniapaikkansa, sillä jo aiemmin nokitellut saksalainen bockeihin erikoistunut Schorschbräun panimo on nyt valmistanut Schorschbock 40 % -nimisen oluen, jossa alkoholia on hieman nimestä poiketen tarkalleen 39,44 %.

Tämä keskivertoviinan vahvuinen olut on valmistettu Schorschbräun patentoimalla menetelmällä, jossa ilmeisesti jo ensimmäisellä käymiskerralla saadaan aikaan 20%:a alkoholia. Olutta voi tilata panimon sivuilta kotiinsa. Viidensadan pullon erä on juuri laskettu myyntiin. Oudon käänteen tämä kahden äärimmäisen panimon välinen kamppailu sai, kun BrewDog kertoi blogissaan saksalaispanimon tarjonneen menetelmäänsä heille. BrewDog ilmoitti kieltäytyneensä tarjouksesta, ja valmistelevansa uutta kandidaattiaan maailman vahvin nall… siis olut -kilpailuun.

Kotimaisen alkoholimonopolin kevään 2010 uutuudet vaikuttavat kokonaisuudessaan erittäin kiinnostavilta. Chimay Triplen poistumista valikoimista tuli korvaamaan Chimay Blue ja pian tuleva trappisti Orval, jotka molemmat ovat paluumuuttajia. Muuten tarjolle tulee mm. erinomaisia porttereita ja kiinnostavia aleja.

Portterien ja stoutien puolella keväisiin uutuuksiin kuuluvat jo hyllyihin tulleet Belhaven Scottish Stout ja Guinness Special Export Stout, mainion hinta-laatu-suhteen venäläisportteri Baltika 6 Porter sekä jykevä 18,2%:n imperial stout BrewDog Tokyo*. Saksan suunnalta tarjolle tulee pian Weihenstephanerin Korbinian -bock. Muita uutuuksia ovat jenkkiläinen Goose Island Pere Jacques ja ylistetyt belgit Chouffe Houblon Dobbelen IPA Tripel sekä Duvel. Viime syksynä valikoimista poistuneen Duvelin paluu lienee olutkuluttajien enemmistölle vaikuttavin uutuus, mutta muut uutuudet kyllä kirvoittavat pari maltaista onnenkyyneltä paatuneimmankin oluenystävän silmäkulmasta.

Uutuuksista Baltika 6, Duvel ja Korbinian ovat liikkeissä tällä viikolla, ja kaikki siedettävin, jopa verrattain halvoin hinnoin.

Helsinkiläisen oluen ylpeydenaihe on Suomenlinnan Panimon Helsinki Portteri. Nyt tämä varsin brittiläistyylinen juoma on tarjolla hanassa esimerkiksi Oluthuone Kaislassa. 6,5% Portteri on mielenkiintoinen kokemus, sillä itseoikeutettu vertailukohde Koffin Porter on varsin erilainen.

Hanasta pumpataan tummaa, mutta varsin liukkaasti valuvaa tavaraa, joka ei juurikaan muodosta vaahtoa. Tuoksussa on paahteisuutta ja kuivahedelmien makeutta, ja houkuttelee juomaan. Sakeaa paahdepommia odottavalle maistajalle Helsinki Portteri on yllätys: Ei tahmeaa imperial stoutia, ei hiilihappoista makeutta kuten Koffin Porterissa, ei yliampuvaa paahdetta ja kahvimaisuutta kuten niin monissa uusissa stouteissa ja porttereissa. Vain pehmeästi soljuvaa, jopa realalemaista herkkua, jonka maku on varsin monipuolinen huolimatta suhteellisesta ‘keveydestään’.

Toki moni saattaisi kaivata tältä lisää täyteläisyyttä, mutta Mikkeller Blackin kaltaisten jöötien kansoittamassa stout/porter-valikoimassa on Helsinki Portteri miellyttävä poikkeus, joka jättää kepeän paahteisen maun suuhun. Maku voisi ehkä olla aavistuksen kuivempi, sillä makeus ei ehkä sovi näin helposti juotavaan porteriin.

Pisteet: 4/5

Oluthuone-ketjun ravintoloissa oli eilen kolmen euron päivä, eli kaikki hanatuotteet irtosivat kolmosella. Halpaa oli, mutta pettymys oli suuri kun Chimay Triple oli päässyt loppumaan. Surua lievitti yllättävä Mikkellerin olut hanassa.

Mikkeller Single Hop -sarja sisältää india pale aleja, jotka ovat humaloitu yhdellä humalalajikkeella. Sarjan Nugget IPA on Alkon Arkadian liikkeen valikoimassa, ja muita sarjan jäseniä pääsee maistelemaan olutravintoloissa. Nyt Kaislan hanassa oli tarjolla Amarillo IPA. Vaahto on kohtuullinen, ja väriltää juoma on sameahkon punertava. Aromi on mainio, raikas ja kukkea, myös sitrusmainen kuten hyvässä IPA:ssa kuuluukin.

Maku onkin sitten aika tökkäävä. Amarillo IPA:n maku tulee heti vastaan radikaalilla humalaisuudellaan, ja siihen se jääkin. Suuhun jää karvas jälkimaku. Raikkautta tai muita piirteitä ei katkeroiden alta löydy, vaan Amarillo jää nimensä mukaan yhden humalanmaun juomaksi. Ainoa merkittävä muu maku on lievä sitrushedelmä. Pieni tasapainottaminen voisi pelastaa tämän juoman, jonkan sinänsä kelpo humalointi jää kovin yksin.

Pisteet: 2.7/5